Yhteystiedot

Ota yhteyttä





Markkinat

Kansainvälisyytemme

Kasvaminen ja kehittyminen edellyttää useille yrityksille kansaivälistymistä, myös meille. Vastataksemme asiakkaidemme vaatimuksiin, Datance Consulting on itsekin laajentanut toimintaansa ulkomaille.

Datance Consultingilla on kumppaneita useassa maassa. Kansainvälisen verkoston myötä yrityksellämme on selvä kilpailuetu. Kokemustamme voivat myös hyödyntää kotimaisten yritysten lisäksi ne maat, joissa meillä on kumppaneita.

Kansainvälisen verkostomme ansiosta pystymme hoitamaan suurempia ja monipuolisempia tehtäviä kuin muuten olisi mahdollista.

Kokemusta lännestä

Teemme erilaisia markkina- ja taustaselvityksiä erityisesti Yhdysvaltain markkinoille. Voimme auttaa yritystäsi laajentamaan toimintaansa, luomaan uusia kontakteja, välittää tuotetta koskevia tietoja potentiaalisille asiakkaille ja laatia jatkoa varten toimenpidesuunnitelman.

Voimme myös sopia yrityksellesi liiketapaamisia.Datance Consulting auttaa tapaamisten valmistelussa ja järjestämisessä, yhteistyössä konsulttiemme ja kumppaneidemme kanssa. Paikallisen liikekulttuurin tietäminen on arvokasta tapaamisten onnistumisen vuoksi.